Vainajien hoito

Ajatelmia ja pohdintaa erilaisista energioista ja niiden käyttämisestä hoito- ja valotyössä. Myös muihin hoitoihin liittyvää keskustelua.

Valvojat: Jan, Hanna, EaQamra, ThirdEye, Jakke77, Aurinko, Maya, Norna

Vainajien hoito

ViestiKirjoittaja Chevy » 16 Tammi 2011, 09:44

Hei te Rakkaat,

tuolla Eerikki-ketjussa tuli esiin vainajien läheisyys ja heitä koskevan tilanteen selvittäminen.
Vanha uskomushan on se, että jos ihminen kuolee yllättäen ja "asiat jäävät pahasti kesken", henki ei välttämättä oivalla kuolleensa,
vaan jää roikkumaan välitilaan elämän ja tuonpuoleisen välille. Sama koskee myös toisinaan niitä, jotka ovat eläessään olleet kovin kiintyneitä maalliseen materiaan, syömisiin ja juomisiin. He saattavat tavallaan jatkaa toimintaansa kuolemansa jälkeen pääsemättä irti näistä maallisista viihdykkeistä.

Näitä henkiä ja muutenkin "matkan varrelle jääneitä" sitten herkimmät ihmiset aistivat eri tilanteissa, jotkut pelkäävätkin heitä.
Suomalaiskansallinen(kin) sanontatapahan on myös se, että vainajasta ei saa puhua pahaa. Tämä tarkoittaa sitä, että vainaja on jonkin aikaa kuolemansa jälkeen herkässä tilassa, ja pahanpuhuminen tai muutenkin voimakkaan tunteenomaisesti kuolleeseen suhtautuminen hidastaa irtipääsyä ja vainajan siirtymistä Valoon. Tähän ajatukseen perustunee se joidenkin kansojen toimintatapa, että kuolleesta ei saa puhua eikä edes hänen nimeään mainita jälkikäteen. Asiaan liittyy tietysti erilaisia pelkoja siitä, että vainajat palaisivat ja veisivät jonkun elävän mennessään. Tästä syystä mm Suomessa on ollut tapana laittaa havuja portaiden eteen. - ai että nekö on sitä varten, että niihin pyyhitään kengistä lumi ja kura? Jep, kyllä vain, mutta alkuperäinen syy on ollut se, että jo haudoille laitetaan havuja, ja lisäksi rappujen eteen, että vainaja ei pääsisi takaisin kotiin. Kas, kun vainaja liikkuu paljain jaloin, se ei ole voinut tulla havujen yli kotiin, koska havut pistelevät paljaisiin jalkoihin. Elkääkä naureskelko siellä, tällaiset asiat ovat olleet vanhoille kansoille tärkeitä ja olennaisia toimintamuotoja peilinpeittämisineen, kellonpysäyttämisineen ja akkunanaukaisemisineen.

Henget, jotka eivät ole menneet sinne, minne kuuluvat, saattavat viedä energiaa eläviltä tai olla muutoin haitallisia. Puhumattakaan, että heidän pääsynsä Valoon on estynyt. Siispä asiaa kannattaa hoitaa. Yksinkertaisimpia tapoja on ilmoittaa heille, että heidät lähetetään täten Valoon, Kaikkein Korkeimmaksi Hyväksi, ja kiittää lopuksi. Asiasta on monia eri versioita ja jokainen voi luoda omia tapojaan sen mukaan kuin parhaaksi näkee ja tehokkaaksi huomaa. Jos tuntuu, että omat voimat eivät riitä, avuksi voi pyytää enkeleitä, arkkienkeleitä, Universumia, pappeja, kuka mitäkin oman elämänfilosofiansa näkökulmasta soveliasta edustajaa.

Esko Jalkasen Luonnonvoimat -yhdistys käsittelee monien muiden auttamistapojensa lisäksi myös vainajien matkaan saattelemista/auttamista. Mikäli heiltä on pyydetty apua ko asian suhteen ja saatu asiaan vastaus, auttajat ovat todennäköisesti jo käyttäneet omia ohjeitaan asiaan. Maanläheisillä vainajilla tarkoitettaneen tällöin henkilöitä, jotka ovat kuolleet väkivallan kautta ja siksi jääneet "lähistölle" odottamaan apua eteenpäin pääsyyn. Kuka tahansa voi hakeutua ko yhdistyksen kursseille, joita järjestetään useilla paikkakunnilla Suomessa, tai ryhtyä opiskelemaan toimintaa heidän oppikirjoistaan.

Siirtykööt täten kaikki vainajat täältä lähiseudulta turvallisesti Valoon, Kaikkein Korkeimmaksi Hyväksi, kiitos. >>33>>
"Coyote was there, but Coyote was asleep.
That Coyote was asleep
and that Coyote was dreaming.
When that Coyote dreams,
anything can happen.
I can tell you that. "
Chevy
 
Viestit: 1622
Liittynyt: 18 Touko 2010, 21:14
Paikkakunta: Turku

Re: Vainajien hoito

ViestiKirjoittaja etsijä » 16 Tammi 2011, 10:02

Kiitos Chevy pienestä perehdytyksestä. Täytyy hieman alkaa tutkia asiaa, vaikken tunne millään tavalla kyseisten vainajien "läsnäoloa". big>3luv

Löytyykö Eskon kirjoista ohjeita/tietoa asiaan liittyen?? :?: :geek: :?:
etsijä
 
Viestit: 24
Liittynyt: 12 Syys 2010, 17:28
Paikkakunta: Kainuhun korpi

Re: Vainajien hoito

ViestiKirjoittaja Chevy » 16 Tammi 2011, 12:10

Jep,
ohjeita löytyy useitakin.
Tuorehimmat ehkä "valkoisesta kirjasta", eli sarjan osasta IV, Uusi ajatus löytyy luonnosta. Kuntouttajan käsikirja ja hakemistot.

Esko Jalkasen kirjoja on mm Varastokirjastossa Kuopiossa, josta niitä voi tilata muihin kirjastoihin veloituksetta kaukolainaksi,
ellei omassa kirjastossa ole.

IV osassa on ohje mm maanläheisen vainajan auttamiseen, paratiisitila vainajille, murhattujen menneisyyden puhdistaminen, sankarivainajien aivojen kirkastaminen ja eräitä muitakin. Ensimmäinen on ns keskitason ohje, muut ylimmän tason ohjeita.
Mikä tarkoittaa sitä, että ohjeen toteuttajalla tulee olla joko itsellä voimia tai mahdollisuus käyttää apuvoimia esim ryhmässä.
Voimien, värähtelyn ja bioenergian, olemassaolo/kasvattaminen ei aina edellytä kurssien käymistä, sillä luonnonvoimaiset eivät käytä virityksiä reikihoitajien tapaan. Värähtelyään saa kohotetuksi lähtemällä henkiselle polulle, mm puhdistamalla itsensä ja ympäristönsä haitallisista tekijöistä, harjoittelemalla yms. Kursseilla toki tulee ryhmän värähtelyn kohoaminen tueksi, ja siellä saa myös käytännön neuvoja.

Ellei ole kokemusta em asioista, kannattanee ehkä lukea ensin sarjan muut osat, ainakin osa III, Uusi ajatus löytyy luonnosta, käsikirja luonnon salaisista voimista ja niiden käytöstä. Tuoreimmat painokset kirjoista ovat 2000-luvun puolelta, nelonen taisi olla 2007.

- Vainajien läsnäoloa ei välttämättä huomaakaan. Olin itse vallan pöllämystynyt, kun minulle kerrottiin, että minulla oli maanläheisiä seuralaisia useampiakin. :shock:
Ehkäpä energianhukkaa aiheuttava rasitus tuntuu eniten silloin, kun on mahdollisesti muutakin poikkeavan rankkaa kulutusta, en tiedä. Toisaalta tietysti kuvatun kaltaisia kavereita saa kuulemma helposti uusiakin, joten jos vaikuttaa siltä, että rasitetta on useinkin, sellaisten eteenpäin lähettämisestä kannattanee tehdä jokin kätevä rutiinitoimenpide...en ole vielä itse keksinyt, mikä, pl tuo lyhyt eteenpäintoimittamislauselma. Eiväthän ne luonnonvoimaistenkaan ohjeet kovin pitkiä ole, minun on vain vähän vaikea oppia niitä ulkoa. :mrgreen:
Jos taas tuntuu, että jokin tietty paikkakunta tai rakennus kerää henkiä, täytyykin siivous aloittaa puhdistamalla rakennukset tms.
>33>>

Yleisesti: Mitä tulee taas Luonnonvoimat-yhdistykseen tai Esko Jalkasen oppeja muutoin seuraaviin/noudattaviin henkilöihin, he ovat monipuolinen, jatkuvaa hyvää auttamis- ja tukemistyötä tekevä ihmisryhmä; eri ikäisiä ja eri ammattiryhmiin kuuluvia miehiä ja naisia, joille ihmiskunnan, Maaäidin ja Universumin korkein hyvä on tärkeä asia. Ei siis ole kyse mistään vainajanpalvojaväestä tai taikojen tekijöistä, vaan omaa aikaansa toisten hyväksi käyttävistä Auttajista. Tämä varmuuden vuoksi saatteeksi aiempaan viestiini sekä toteamus, että huolimatta siitä, mitä mainitsin vainajien läheisyyden vaikutuksesta: niille, joita ehkä rupesi pelottamaan: hoitakaa itseänne ja ympäristöänne. Pelko pois!
rakkaudella, <333
"Coyote was there, but Coyote was asleep.
That Coyote was asleep
and that Coyote was dreaming.
When that Coyote dreams,
anything can happen.
I can tell you that. "
Chevy
 
Viestit: 1622
Liittynyt: 18 Touko 2010, 21:14
Paikkakunta: Turku

Re: Vainajien hoito

ViestiKirjoittaja etsijä » 16 Tammi 2011, 18:26

Katselinkin jo oman kirjaston valikoiman ennakolta netistä ja näyttäisi materiaalia olevan aika kattavasti. Täytyy hieman tutustua huomenissa, joskos sieltä löytyisi jotain..

Kiitokset Chevy. hu<g
etsijä
 
Viestit: 24
Liittynyt: 12 Syys 2010, 17:28
Paikkakunta: Kainuhun korpi

Re: Vainajien hoito

ViestiKirjoittaja Jakke77 » 17 Tammi 2011, 10:55

henki ei välttämättä oivalla kuolleensa


tuli vain mieleen ettei se henki kuole, ehkei henki vain tajua/huomaa ihmisen kuolleen :shock:
allekirjoitus
Avatar
Jakke77
Ylläpitäjä
 
Viestit: 245
Liittynyt: 03 Huhti 2010, 11:53
Paikkakunta: Oinaansuo - Oulu

Re: Vainajien hoito

ViestiKirjoittaja Chevy » 19 Tammi 2011, 19:01

KKK Jakke, sepustukseni oli aika sekava, joten tuo oli hyvä täsmennys.
halirutistuksin,
<333
"Coyote was there, but Coyote was asleep.
That Coyote was asleep
and that Coyote was dreaming.
When that Coyote dreams,
anything can happen.
I can tell you that. "
Chevy
 
Viestit: 1622
Liittynyt: 18 Touko 2010, 21:14
Paikkakunta: Turku

Re: Vainajien hoito

ViestiKirjoittaja satuannina » 19 Tammi 2011, 21:30

Erittäin mielenkiintoista, täytynee perehtyä kotikaupungin kirjaston antimiin vähän tarkemmin :) kiitos big>3luv
satuannina
 
Viestit: 14
Liittynyt: 12 Heinä 2010, 06:12

Re: Vainajien hoito

ViestiKirjoittaja mölli » 20 Tammi 2011, 18:00

Kiitos Chevy hienosta kirjoituksesta.

Olinkin päästänyt tuon havujutun kokonaan unohtumaan.
:)
Reppuuni rupiseen riimuni jupisen.
Avatar
mölli
 
Viestit: 316
Liittynyt: 05 Kesä 2010, 22:17

Re: Vainajien hoito

ViestiKirjoittaja Karhunsydän » 29 Tammi 2011, 11:36

Kiitos :) Pitää kyllä jossain vaiheessa tutustua tarkemmin nuihin Jalkasen näkemyksiin.
"Sydäntään kuuntelemalla löytää tien, silloinkin kun mieli harhailee."

"Turha huolehtia siitä mihin ollaan matkalla, koska vauhti on sopiva ja maisemat kauniita."
Avatar
Karhunsydän
 
Viestit: 77
Liittynyt: 29 Elo 2010, 22:22
Paikkakunta: Oulu

Re: Vainajien hoito

ViestiKirjoittaja Chevy » 30 Tammi 2011, 17:27

Teoksessaan Enkeleitä hiuksissani Lorna Byrne kertoo tapauksista, joissa pienenä kuolleen lapsen henki pysyy pitkään,
vuosikausiakin, jäljellä lapsuudenkodissaan, koska lapsi tuntee voivansa lähteä vasta kun äiti pärjää itse....
Tapauksia on siis monenmoisia...
"Coyote was there, but Coyote was asleep.
That Coyote was asleep
and that Coyote was dreaming.
When that Coyote dreams,
anything can happen.
I can tell you that. "
Chevy
 
Viestit: 1622
Liittynyt: 18 Touko 2010, 21:14
Paikkakunta: Turku

Seuraava

Paluu Energia- ja muut hoitomuodot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron