Sivu 1/2

Pahaa energiaako?

ViestiLähetetty: 19 Loka 2011, 23:49
Kirjoittaja Vaniliaenkeli
En tiedä kirjoitanko tätä nyt oikeaan paikkaan,mutta kirjoitan nyt kuitenkin. Ostimme puolitoista vuotta sitten uuden asunnon. Muuttaessamme naapuri jo varoitti että tässä talossa joko kuollaan tai erotaan. Vanhassa kodissa pakatessani enkeleitä laatikkoon,yksi suurimmista enkeleistäni pudotti siipensä. Sama enkeli oli jo pudottanut pari vuotta aikaisemmin oravan sylistä,kun koiramme kuoli. Ensimmäisen puolen vuoden aikana,en huomannut muuta kuin mieheni alkoi olla usein hermostunnut, lisäksi perheenjäsenet olivat usein sairaina. Viime talvena mieheni alkoi sitten käyttää huumeita ja mielenterveysongelmat alkoivat. Myös aikuisen poikani alkoholinkäyttö lisääntyi ja hänen kaikki tyttöystävä suhteensa päättyivät jatkuvasti, myös hän ahdistui. Minä masennuin ja minulla oli itsetuhoisia ajatuksia. Meidän perheelle tapahtui täsmälleen samalla tavalla kun asunnon edellisille asukkaille. Tunnen hyvin asunnon edelliset asukkaat ja heidän vaikeat tapahtumat asunnossa eli alkoholismi,huumeet, masennus ym ym. Edellisillä asukkailla menee nykyään hyvin, huumeidenkäyttäjää lukuunottamatta. Eli mitä ihmettä tämä on, kun me elämme nyt heidän vanhaa elämää. Minä olen muuttanut pois pikkupoikani kanssa asunnosta, mutta vanhin poikani asuu edelleen asunnossa. Mieheni on tiellätietämättömillä ja ilmeisesti tällä hetkellä psykoosissa. Poikani on todella ahdistunnut pelkää öisin ja näkee painajaisia. Eli mitkä ihmeen pahat energiat asunnossa jyllää? ja onko hoitokeinoa saada asuntoa vielä asumiskelpoiseksi? Auttakaa joku, me tarvitsemme apua.

Re: Pahaa energiaako?

ViestiLähetetty: 20 Loka 2011, 08:50
Kirjoittaja Rose
Itse myös aistin paikkojen energioita.

Puhdistusta. Enkeleitä voi pyytää puhdistamaan ja nostamaan kodin värähtelyitä. Voi käyttää kiviä, asetella ympäri asuntoa. Merisuolaa. Muistaakseni asunnon nurkkiin laitetaan merisuola-astiat, ne saavat olla jonkin aikaa ja sitten poistetaan. Tämän muistan hämärästi, josko joku muistaisi tarkemmat ohjeet.

Reikisymbolit puhdistavat. Voi kävellä ympäri asuntoa ja piirtää symboleita Kakkosreikillä voi tehdä lähetyksen ja pyytää reikienergiaa tasapainottamaan asunon enrgioita.

Voi taputtaa. Kävellä ympäri ja taputtaa äänekkästi juuri nurkkien kohdalla yms. paikoissa, joissa energia jämähtää.

Polttaa kynttilöitä, käyttää suitsuketta ja samalla kuljettaa sitä ympäri taloa ja piirtää sillä reikisymboleita.

Jos arvelee, että asunnossa on henkiä, jotka eivät ole päässeet Valoon, voi pyytää enkeleitä hakemaan heidät, vaikkapa kakkosreikillä.

>>33>>

Re: Pahaa energiaako?

ViestiLähetetty: 20 Loka 2011, 10:21
Kirjoittaja EaQamra
Ainakin tuolla ketjussa on Feng Shui -vinkkejä: viewtopic.php?f=43&t=103

Voisit tehdä kaukohoidot-osioon asunnon puhdistus- ja energisointipyynnön. hu<g

<333

Netissä muualla:

http://personal.inet.fi/koti/birgan/fengshui.html

http://www.anjabanks.com/fsneuvoja.htm

Kirkollinen kodin siunaaminen:

http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/62077 ... nt&lang=FI

http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/FBEDD ... nt&lang=FI

http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/54CF0 ... nt&lang=FI

Tuo seuraava on mainos, mutta siitä voi ottaa vinkkejä omiin toimiinsa, esim. suojakentän luominen kodin ympärille puhdistuksen jälkeen:

http://jooga.meditaatio.fi/portal.php?a ... 72bac45237

Voimia sinulle ja perheellesi! >>33>> >>33>> >>33>>

Re: Pahaa energiaako?

ViestiLähetetty: 20 Loka 2011, 14:53
Kirjoittaja Pallaskissa
Vaikeissa tapauksissa voi myös pyytää kodille kuntoutusta esimerkiksi Esko Jalkasen toimiston väeltä, googlaa Esko Jalkanen Luonnonvoimat ry (käsittääkseni täällä ei saa mainostaa, joten en voi laittaa suoraa linkkiä). Yhdistyksen kuntoutuspalvelu on kylläkin täysin maksutonta :-)

Valoa tilanteellenne.

Re: Pahaa energiaako?

ViestiLähetetty: 22 Loka 2011, 10:20
Kirjoittaja Chevy
Asunnosta voi ensimmäiseksi poistaa (vaikkapa juuri Esko Jalkasen luonnonvoimat-yhdistyksen keinoin) haitallisen maasäteilyn ja sen jälkeen tutkailla aluetta muilta osin.
Paikat omaksuvat toisinaan siellä tapahtuneiden ikävyyksien energiat ja toistavat niitä uusien paikalla olijoiden haitaksi.

Vaikkapa Reikirekka-käsittely (ohje tällä foorumilla) auttaa usein.

Rakkautta ja valoa kodillenne ja tilanteeseenne - sekä entiselle että nykyiselle.
<333

Re: Pahaa energiaako?

ViestiLähetetty: 24 Loka 2011, 09:30
Kirjoittaja mölli
Rakennuksen energeettistä puhdistusta voi joutua tekemään useinkin.

Myös päivittäinen energiahoito auttaa asiaan; mieluiten useampi kerta päivässä.

Myös sisäilman laatu kannattaa selvittää aina alapohjia myöten.

Myös veden laatu kannattaa selvittää, etenkin jos talossa on kupari putket.
Jos aamulla ensimmäinen vesi maistuu huonolta ja/tai siinä on vieras haju, on todennäköisesti vedessä laatu ongelmia.

Putkistosta liuennut liika kupari aiheuttaa kaikenlaisia ongelmia.

Re: Pahaa energiaako?

ViestiLähetetty: 24 Loka 2011, 17:58
Kirjoittaja Chevy
Oletteko muuten radon-alueella?
<333

Re: Pahaa energiaako?

ViestiLähetetty: 25 Loka 2011, 18:07
Kirjoittaja Vaniliaenkeli
Kiitos kaikista vinkeistä. Reiki juttuja en osaa tehdä valitettavasti. Sinne olen joka päivä pyytänyt enkeleitä apuun. Yksi ennustaja sanoi että sen kodin seinät ovat kuin suuret kidat,eikä kukaan ole turvassa siellä. Hän käski ripsautella siunattua vettä seinille. Käytin kastevettä ja yritin siunata paikkoja. Vähäksi aikaa meidän tilanne rauhoittuikin. Tällä hetkellä en edes pääse sinne kotiin,koska mieheni on antanut porttikiellon sinne. Odottelen jospa mieheni jossain vaiheessa taas lopettaisi huumeidenkäytön, ja pääsisi kotia puhdistelemaan. En tiedä onko radon alueella,en ole ottanut selvää. Nuo Esko Jalkasen palvelut saattaisi olla yksi ratkaisu ongelmaan, ehkä kokeilen sitä,jos saan mahdollisuuden. Kiitos Kiitos kaikille. Toivottavasti valo valaisee pimeyden pois.

Re: Pahaa energiaako?

ViestiLähetetty: 26 Loka 2011, 12:01
Kirjoittaja Bellarosa
Jäin oikein todella miettimään tuota teidän tilannetta. Pyydän myös enkeleitä. Mieheni osti vuosi sitten talon ja muutti siihen tavaroineen. Vähitellen talossa alkoi tapahtua outoja juttuja. Pientä kummittelua ja henkistä kiusantekoa. Talo "autioitui" aina kun mieheni vietti pidemmän ajan luonani ja palattuaan kotiin, hän löysi aina merkkejä touhuilusta ja vehkeilystä talossa. Neuvoin häntä laittamaan merisuolaa talon jokaiseen nurkkaan ja sen tehtyään, kummitus häipyi kovan metelin kanssa pois. Se palasi kuitenkin takaisin ja keväällä selvittelimme yhdessä tilannetta. Dementoituneen mummon henki oli jäänyt taloon ja oli vihainen, että moinen "hippi" oli sinne tullut... Lattioilta löytyi markka-ajan kolikoita, sulakkeet lentelivät yms. Kokeilin perusteellista energiasiivousta pienen rummun kanssa ja hätistelin aaveet ulos. Se auttoi hetkeksi, mutta ahdistava tunnelma palasi takaisin ja mummo tuli myös mieheni uniin painajaisina. Tein sitten kotona meditaation, johon pyysin suojaukset ja valon ja rakkauden ilmapiirin mukaan. Keskityin mummoon ja visualisoin hänet päästämään irti maan kahleista ja nousemaan valoon. Sinne hän kohosikin ja noustessaan oli täynnä iloa ja kiitollisuutta ja kyseli vielä kohotessaan, että ihan oikeastiko pääsen taivaan kirkkauteen... Sinne meni, eikä ole enää palannut takaisin. Tärkeintä oli mielestäni omaan intuitioon luottaminen ja usko siihen, että tälläkin haamuparalla oli paha olo epätietoisuudesta ja täydellinen halu auttaa häntä pääsemään pois ilman vihaa, syyllistämistä ja tuskaa. <333

Re: Pahaa energiaako?

ViestiLähetetty: 28 Loka 2011, 22:42
Kirjoittaja Vaniliaenkeli
Hei Bellarosa! Minun siskoni talossa on tapahtunu samanlaisia asioita,kun miehesi. Siellä myös mummo asialla. Sulakkeet lähti sielläkin seinästä, rappusissa käveltiin, halkoja hakattiin alakerrassa, kylmiä ilmavirtauksia,ulkotulet pihalla leijui välillä ilmassa ja kaikenlaista meteliä. Tilanne rauhoittui kun jotkut meediot tekivät istuntonsa. Vieläkin siellä tuntee jotain outoja energioita, mutta ei enää niin usein. Voisitko neuvoa minua, miten voisin lähettää omaan kotiini parantavaa valon voimaa kaukona. Enkeleitä sinne joka päivä pyydän, mutta haluaisin tehdä kaiken voitavani. Toivottavasti pääsisin käymään pian sinne, niin kyllä suolaan joka nurkan.