Perna ja sen toiminta

Ajatelmia ja pohdintaa erilaisista energioista ja niiden käyttämisestä hoito- ja valotyössä. Myös muihin hoitoihin liittyvää keskustelua.

Valvojat: Jan, Hanna, EaQamra, ThirdEye, Jakke77, Aurinko, Maya, Norna

Perna ja sen toiminta

ViestiKirjoittaja Samppa » 17 Syys 2011, 18:26

Hei!

Usein tehdessäni hoitoja ihmisille, jotka ovat suhteellisen huonossa kunnossa; värähtely alhaalla ja ensimmäistä kertaa elämässään energia/jäsenkorjaushoidossa, olen törmännyt seuraavaan ilmiöön. Oman pernani toiminta yleensä hidastuu, mikä aiheuttaa ongelmia verensokeritasapainon kanssa. Itse pystyn ja mittaamaan ja säätelemään ko. elimen toimitatason, joten pystyn hoitamaan ongelman ja se jää lyhytaikaiseksi. Mittaan ja säädän ko. elimen tasot kohdilleen heilurin avulla.

Olen ollut diabeetiikko lapsesta saakka ja tämä ilmiö on mielestäni aika mielenkiintoinen, koska en aikaisemmin osannut yhdistää pernan toimintaa verensokeritason säätelyyn.

Perna vaikuttaa, oman kokemukseni mukaan veren paksuuteen (verihiutalemäärään ja kolesterolitasoon), mutta em. ilmiö herätti minussa paljonkin kysymyksiä ja siksipä kirjoittelen täällä. Aiemmin ajattelin verensokeritasoon(i) vaikuttavan ainoastaan haima, maksa ja aivolisäke, mutta pernan osuus kokonaisuudessa oli uutta.

Joissakin lähteissä, esim. Kiinalainen lääketiede ja Esko Jalkasen tuotanto, pernantoiminnan tärkeyttä korostetaan enemmän kuin meillä länsimaissa ja Jalkanenkin korostaa ko. elimen olemassaoloa elimistön hivenaine- ja alkuainevarantojen syntymisessä ja varastoinnissa. Kyseessä lienee jonkinlainen invertteri energeettisesti, sähköpuolen kaverit ymmärtänevät vertaukseni hyvinkin... Toisaalta ko. elin kuuluu Solar Plexuksen kanssa saman chakran vaikutusalueeseen, veri ja verensokeri (glukoosi) taas elimistön energiankulkuun. Tiettyä synkrositeettiä näillä asioilla on ja siksipä kyselisin, että...

Millaista tietoa muille foorumilaisille on kertynyt pernanhoidosta, ko. elimen ns. energisestä merkityksestä ja tai muusta pernan tasapainon hallintaan liittyvästä?

Mukavaa syksynjatkoa!

T. Samppa
Samppa
 
Viestit: 4
Liittynyt: 10 Kesä 2010, 22:07

Re: Perna ja sen toiminta

ViestiKirjoittaja Chevy » 18 Syys 2011, 07:01

En ole itse syvällisesti perehtynyt chakroihin, mutta luin taannoin alan klassikon,
taisi olla C.W. Leadbeaterin Tsakrat, jossa kerrottiin nimenomaan pernachakrasta,
eikä oikeastaan solar plexuksesta. Teoshan on alun perin vuodelta 1927, joten asian
käsittelyllä on pitkät juuret. Vahinko, että en enää muista, mitä teoksessa sanottiin.
Teos lienee Sinullekin tuttu, kun olet asiaa pohdiskellut.

Pistetään tämäkin asia omalle listalle "tutkittava aihe".
>>33>>
"Coyote was there, but Coyote was asleep.
That Coyote was asleep
and that Coyote was dreaming.
When that Coyote dreams,
anything can happen.
I can tell you that. "
Chevy
 
Viestit: 1622
Liittynyt: 18 Touko 2010, 21:14
Paikkakunta: Turku

Re: Perna ja sen toiminta

ViestiKirjoittaja mölli » 18 Syys 2011, 20:44

Pernachakra sijaitsee hieman solarplexuksesta sivussa ja jonkin verran alempana.

Vastaavasti solarplexuksen oikealla puolella sijaitsee maksa chakra ja ne ovat niin kutsuttuja apuchakroja solarplexuschakran ollessa päächakra.

Molemmat apuchakrat ovat tärkeitä ja niitä tulisi hoitaa yhdessä solarplexuschakran kanssa.

Tiibetiläisen chakra ja nadi kartan löydät TÄÄLTÄ jos kiinnostaa.

Kartassa näkyy suurinpiirtein perna- chakran sijainti. Perna- chakralla vaikutus alueena on haiman ja pernan toiminnan tarkempi säätö.

:D
Reppuuni rupiseen riimuni jupisen.
Avatar
mölli
 
Viestit: 316
Liittynyt: 05 Kesä 2010, 22:17

Re: Perna ja sen toiminta

ViestiKirjoittaja Samppa » 19 Syys 2011, 18:59

Kiitokset asiantuntevista vastauksista ja aiheesta kiinnostuneiden mielenkiinnosta!

Nuo energiakanavat ja niihen liittyvät tekstit (harakanvarpaat) eivät oikein aukea meikäläiselle. Mahtaako noita olla missään alan kirjallisuudessa käännetty muille kielille?

H.P. Blavatskyn Mitä on okkultismi -kirjassa oli luhyt maininta pernan olemisesta "proteaanisen (muodoltaan muuttuvan eli plastisen sielun) kaksoispuolen fyysinen käyttöväline". Onkohan kellään antaa tähän kansantajuisempaa selitystä?..

Kiitokset etukäteen!

T. Samppa
Samppa
 
Viestit: 4
Liittynyt: 10 Kesä 2010, 22:07

Re: Perna ja sen toiminta

ViestiKirjoittaja mölli » 20 Syys 2011, 11:53

Chakroista lisää myös: Täältä.

Ne edellisen linkin harakan varpaat lienevät sanskriittia ja piirrokset tiibetiläistä perua. Ainakin kuvan tekstin mukaan.

Perna chakra löytynee kuvan mukaan siitä piirroksen "oikean jalan" kantapäänkohdalta. Piirros tosin sijoittaa perna chakran ilmeisesti sakraali chakran yhteyteen.

Itsehoidon yhteydessä sijoitan kämmenten sormet kuvan osoittamaan kohtaan, joten kämmen sijoittuu siitä viistosti hieman ylöspäin ohi navan.
Tuntemuksen mukaan hieman siirtelen kättä, joten "oikea" kohta löytynee siten parhaiten.

Kuten, ehkä huomaat wikipedian teksteistä, eri koulukuntien välillä on hieman eroja niinsanottujen "apu chakrojen" osalta.

Erillisestä perna chakrasta löytyy suomeksi kovin vähän tietoa. :)
Reppuuni rupiseen riimuni jupisen.
Avatar
mölli
 
Viestit: 316
Liittynyt: 05 Kesä 2010, 22:17

Re: Perna ja sen toiminta

ViestiKirjoittaja Solara » 21 Syys 2011, 10:15

Kirjassa Tsakrat ja ihmisen energiakentät , Shafica Karagulla - Dora Kunz sanotaan näin pernachakrasta:

Perna on pitkänomainen,tummanpunainen,munanmuotoinen elin,joka sijaitsee vatsan vasemmassa yläosassa mahalaukun alapuolella.
Pernan päätehtäviä on vastustaa infektioita.Se tuottaa erityistä vasta-ainetta ("B"-soluja) ja sen tehtävänä on puhdistaa mikro-organismeja ja solujätteitä plasmasta.Näin se toimii verenkierron immuunisuodattimena.Se koostuu kahdesta osasta: "valkoisesta ytimestä" ja "punaisesta ytimestä".Valkoisen ytimen tehtävänä on tuottaa vasta-ainetta eli "tuftsin"-nimistä hormonia ja "B" ja "T"-imusoluja sekä plasmasoluja,jotka ovat tärkeitä immuniteetissa.Punaisen ytimen tehtävänä ovat : ei-toivottujen hiukkasten kuten bakteerien ja vanhojen verenosien poistaminen; veren ainesosien,valkosolujen ja verihiutaleiden varastoiminen sekä solunkertymien poistaminen.
Pernatsakra muodostaa yhden kolmesta tärkeimmästä elimestä,joiden kautta eetterienergia ( prana) pääsee ruumiiseen,kaksi muuta ovat keuhkot ja iho.veren muodostumisen määrää paljolti perna - ja napatsakran välisen eetterienergiavirran määrä ja aste.
Jos perna poistetaan leikkauksella,se ei näytä vaikuttavan pernstsakran näkymiseen,sillä se pysyy yhtä näkyvänä ja toimivana kuin muutkin.Sen veren muodostukseen ja raudan varastoimiseen liittyvät fyysiset toiminnot,päinvastoin kuin eetterienergian tuottaminen,siirtyvät maksaan.
Solara
 
Viestit: 536
Liittynyt: 01 Kesä 2010, 20:19

Re: Perna ja sen toiminta

ViestiKirjoittaja Solara » 21 Syys 2011, 10:27

Tässä vielä samasta kirjasta:
Pernatsakra
Tsakrojen kuvaukset vaihtelevat ja joissakin perinteissä pernan yläpuolella sijaitseva keskus luetellaan yhtenä seitsemästä pääkeskuksesta,toisissa sitä pidetään avustavana.Pernatsakran ei havaittu olevan päätsakra,vaan tsakra,joka silti on tärkeä tsakrajärjestelmässä.
Tässä keskuksessa on kuusi terälehteä eli lohkoa,jossa näkyy koko värispektri keltaisen ja ruusunpunaisen hallitessa.Sen tärkein tehtävä on imeä elinenergiaa yleisestä kentästä sekä muuntaa ja jakaa sitä edelleen muihin keskuksiin.Uskotaan,että kunkin tässä tsakrassa olevan värin värähtely on samankaltainen muiden tsakrojen kanssa,joissa juuri tämä väri on hallitseva ( eli keltainen sydämen kanssa,ruusunpunainen navan kanssa jne.)Se saa jatkuvasti energiiaa muiden tsakrojen välityksellä.
Pernakeskus sijaitsee vatsan vasemmalla puolella kymmenennen kylkiluun alapuolella ja fyysisen ruumiin tasolla se on yhteydessä pernaan.Tällä keskuksella on tavallisesti sädehtivä ja hehkuva ulkonäkö.Koska se on pranan eli elämänenergian pääasiallinen lähettäjä fyysiseen ruumiiseen,sen tärkein tehtävä on sen kyky imeä ja jakaa elämänenergiaa.
Solara
 
Viestit: 536
Liittynyt: 01 Kesä 2010, 20:19

Re: Perna ja sen toiminta

ViestiKirjoittaja Samppa » 21 Syys 2011, 13:52

Aivan loistavaa tietoa taas saatiin, suurkiitokset Solara, Mölli ja Chevy!

Aivan metsässä en näemmä ollut vertailtuani pernachakraa invertteriin eli laitteeseen, jonka avulla voidaan säätää sähkölaitteiden taajuutta eli jännitettä eli ylipäätään energiansyöttöä ja nopeutta. Tämä on tosiaan tullut itse huomattua, kun verensokerit alkoivat olla huolestuttavan korkealla huolimatta siitä, mitä söi, miten liikkui tai pisteli nahkaansa. Tässäpä vinkkiä muillekin diabeteksestä sairastaville.

Onneksi aloin tutustumaan tarkemmin pernan toimintaan ja sain tasapainotuksella, harmonisoinnilla ja ylipäätään toiminnan nostolla aikaan positiivisia tuloksia.

Perna taitaa olla arka kaikenlaiselle "turhalle murehtimiselle" ja ehkäpä nämä kuusi väriä pernassa saavat aikaan useassa päächakrassa aikaan niiden käyntiongelmia ja myöhemmin alueelle ongelmia. Tämä on nyt vaan omaa pohdintaani, joten sen paikkansapitävyydestä ei ole mitään takeita, mutta siinäpä saattaa olla aihe, jota voisi tutkia.

Jossain vaiheessa voisi koettaa puhdistaa, tasapainottaa ja harmonisoida noita kaikkia pernachakran värejä ja kokeilla mitä tapahtuu. Se miten tulosten toimivuutta voisi vertailla, en osaa sanoa mitään. Ehkä oman taajuuden mittaus, energiatason mittaus yms. voisi antaa jonkinlaista tietoa...

Kommenttia kiitos. Kuka muu haluaa lähteä koekaniiniksi ja jakaa kokemuksiaan?

T. Samppa
Samppa
 
Viestit: 4
Liittynyt: 10 Kesä 2010, 22:07

Re: Perna ja sen toiminta

ViestiKirjoittaja Chevy » 21 Syys 2011, 19:54

Olen aina tarjolla koekaniiniksi!
>33>>

Kiitos noista erittäin mielenkiintoisista asioista - erityisesti kun ajattelee ns. koululääketieteen joidenkin edustajien lausahdusta, että perna voidaan aikuiselta ihmiseltä poistaa ilman että asiasta koituu sen suurempaa haittaa.
No, nykyisenä extreme-lajien ja urbaanin liikennevillityksen aikanahan perna joudutaan usein poistamaan sen vaurioiduttua.
Kuitenkin on havaittavissa mielipiteitä, että pernan poisto aiheuttaisi mm. hengästymistä urheilusuorituksien aikana tai herkkyyttä saamaan erilaisia pöpöjä...
>>33>>
"Coyote was there, but Coyote was asleep.
That Coyote was asleep
and that Coyote was dreaming.
When that Coyote dreams,
anything can happen.
I can tell you that. "
Chevy
 
Viestit: 1622
Liittynyt: 18 Touko 2010, 21:14
Paikkakunta: Turku

Re: Perna ja sen toiminta

ViestiKirjoittaja mölli » 02 Loka 2011, 12:39

Perna chakra lienee pingala energiakanavan chakra ja maksa chakra lienee ida energiakanavan chakra.

Ida ja Pingala kanavat ovat sivukanavia kolmen pääkanavan ryhmässä joista keskimmäinen varsinainen pääväylä on Sushumna kanava tai nadi.

Sushumna nadi tavallaan yhdistää länsimaissakin paremmin tunnetut seitsen- chakra järjestelmän päächakrat.

Ida ja Pingala kiertävät Sushumnaa suurinpiirtein dna- kierrettä muistuttavalla tavalla.

Sushumna nadin sisällä kulkee kolme nadia, joista Vajra-Nadi kulkee sushumnan sisällä ja Chitrini-Nadi joka kulkee Vajra-Nadin sisällä ja Brahma Nadi tai Brahmarandhra Nadi joka kulkee Chitrini-Nadin sisällä.

Länsimaisen käsityksen mukaan päächakrat ovat kiinni Sushumna nadissa ja intialaisen perinteen mukaan ne ovat kiinni Chitrini-Nadissa.

Näiden lisäksi on myös muita isompia nadeja jotka muodostavat yhdessä nadi ryhmiä. Näistä onkin tarjolla vähemmän tietoa.

Tiibetiläisittäin ajatellen energia kanavista käytetään nimitystä tsa ja pranasta tai chistä (ki) käytetään nimitystä lung.

Kolmesta pääkanavasta Tiibetiläisten etenkin Bön perinteen oppien mukaisesti keskimmäinen kanava on väriltään sininen joka on ykseyden kanava ja kaksi sivukanavaa vasen ja oikea ovat väriltään punainen ja valkoinen.

Kielteiset tunteet liikkuvat valkoista kanavaa (miehillä oikealla puolella ja naisilla vasemmalla puolella) pitkin.

Myönteiset eli viisauden energiat liikkuvat punaista kanavaa (miehillä vasemmalla ja naisilla oikealla) pitkin.

Miehien tulisi siis nukkua oikealla kyljellään ja naisten vasemmalla kyljellään, jotta unet tulisivat paremmiksi.

:)

Tiibetiläisellä yhdeksän puhdistavan hengityksen tekniikalla pyritään puhdistamaan näitä kolmea energia kanavaa ja aktivoimaan niiden toimivuutta.



Kaikissa suuntauksissa näyttäisi olevan keskeisenä yhteisenä ajatuksena kolmen energiakanavan ja kolmen chakran ryhmittymät. :)

Tulisikohan näistä myös se kuuluisa pyhä kolminaisuus. ;)

Voisi siis olla itsehoidonkin kannalta järkevää, hoitaa päächakrojen lisäksi, myös vastaavia sivuchakroja, jotta kolminaisuus säilyisi. ;) :D
Reppuuni rupiseen riimuni jupisen.
Avatar
mölli
 
Viestit: 316
Liittynyt: 05 Kesä 2010, 22:17

Seuraava

Paluu Energia- ja muut hoitomuodot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron