Traditional Usui-Reiki.

Itäistä ja länsimaistunutta Usui Reikiä koskevat asiat ja ajatukset kysymyksineen

Valvojat: Jan, Hanna, EaQamra, ThirdEye, Jakke77, Aurinko, Maya, Norna

Traditional Usui-Reiki.

ViestiKirjoittaja Jakke77 » 22 Huhti 2010, 12:20

Mitä on Reiki?

Japanilainen opettaja, Mikao Usui ( 1865 - 1926 ) saavutti 21-päivän meditaation viimeisenä päivänä Kurama-vuorella, Satorin. Mystisen valaistuksenomaisen kokemuksen jonka aikana hän vastaanotti kyvyn parantaa Reiki-energian avulla ja taidon vihkiä muita Reikiin. Myöhemmin hän lisäsi vielä Reikin eettiset periaatteet tuomaan syvyyttä opetukseen. Eräs hänen oppilaistaan, Chujiro Hayashi, kehitti käsien vakioasennot ja muutti Reikiä enemmän järjestelmälliseksi. Hayashin oppilas Hawayo Takata toi Reikin länteen, ensin Havaijille, josta hänen oppilaansa levittivät sitä edelleen. Takatan kouluttamat Reiki-Masterit lisäsivät myöhemmin myös aikavaatimuksen kurssien välillä. Reikistä on sittemmin kehitetty lukuisia versioita, osa Usuin perinteen mukaisia, osa hyvinkin erilaisia.

Mikao Usui perusti Usui Shiki Ryoho Gakkai-organisaation Reikihoitajien ja Reiki-opettajien kouluttamiseksi. Länsimaihin tultuaan Usuin luonnollinen parantamismenetelmä on muuntunut ajan myötä. Nykyisessä länsimaisessa muodossaan ( Western Reiki ) se on huomattavasti järjestelmällisempi ja rakenteeltaan tarkemmin määritelty kuin alkuperäinen erittäin intuitiivinen metodi jota Mikao Usui harjoitti. ( Eastern Reiki )

Japanilaisittain Reiki-tasoja oli alunperin kuusi. Ensimmäistä neljää, jotka Hawayo Takata myöhemmin yhdisti yhdeksi ( Reiki-I ) kutsutaan nimellä Shoden, aloittelijan taso. ( Ensimmäinen Taso, Reiki-I ) Seuraavaa tasoa, ( joka jaettiin japanissa kahdeksi ) kutsutaan nimellä Okuden, sisäisen opiskelun taso. ( Toinen Taso, Reiki-II ) Jaot ovat: Okuden-Zenki (ensimmäinen puolisko) ja Okuden Koki. (toinen puolisko).
Viimeistä tasoa kutsutaan nimellä Shinpiden, mysteeritaso, opettaja taso. ( Kolmas Taso, Reiki-Master. )
Huomaa että Shinpiden-tasoa kutsutaan länsimaissa Master-tasoksi. Nimitys on sikäli harhaanjohtava, että Reikin polku ( Reiki-Do ) jatkuu ikuisesti eikä Reikissä voi koskaan valmistua täysioppineeksi mestariksi, sillä aina löytyy lisää opittavaa ja lisää koettavaa. Sensei Usui ei milloinkaan käyttänyt viimeisestä tasosta nimitystä mestari-taso, eikä sitä käytetä tänä päivänäkään japanissa. Master nimityksen loi Hawayo Takata kun hän alkoi opettaa Shinpiden tasoa vuonna 1970. Mitään suurmestaria tai haltija-linjaa ei Reikissä ole koskaan ollut. Tiedetään, ettei Usui elämänsä aikana koskaan valtuuttanut ketään opettajaa Reikin ainoaksi perijäksi.

Suomeen Reiki saapui vuonna 1984 ruotsalaissyntyisen, kanadalaisen Wanja Elisabeth Twanin tuomana. Ensimmäiset suomenkieliset Reikikurssit järjestettiin vuonna 1985. Tämän jälkeen perinteinen Reiki on jatkanut leviämistään myös Suomessa ja tänä päivänä suuri joukko ihmisiä käyttää Reikiä niin itsehoitomenetelmänä kuin henkisen kehityksensä tukena ja osa hyödyntää Reikiä myös erilaisissa hoitotöissä.

Pohdintoja Reikistä.

Jokainen elävä olento kelluu päivästä toiseen, vuorokauden ympäri lempeässä
energiameressä. Tuo energia on universaalia elämänvoiman energiaa, johon jokaisella
elävällä olennolla on synnynnäinen yhteys. Jokainen "hengittää" tätä energiaa jatkuvasti
energiakanaviensa välityksellä, kyse on vain siitä kuinka puhtaasti ja tehokkaasti.
Useimmilla ihmisillä, varsinkin aikuisilla, nämä kanavat ovat kiireisen ja epäterveen
elämänrytmin vuoksi enemmän tai vähemmän tukkeutuneet. Reikin avulla nämä kanavat
on mahdollista avata uudelleen ja saada energiakierto toimimaan luonnollisella ja
tehokkaalla tavalla.

Käsite elämänvoiman energiasta
on tuttu kaikille valtauskonnoille ja luonnonuskonnoille monia länsimaisia ja ennenkaikkea
itämaisia filosofioita unohtamatta. Nimitykset vain vaihtelevat kulttuurien mukaan. Japanissa
tästä energiasta käytetään nimeä Ki, kiinassa Qi, intiassa Prana, länsimaissa Bioenergia jne...
Vuosituhansien aikana on eri kulttuureissa kehitetty erilaisia metodeja ja tekniikoita tämän
energian ohjailemiseksi ja hyödyntämiseksi. Yksi näistä on Reiki. Reiki on kuitenkin paljon
enemmän. Reiki on hoitomuoto, jossa energia virtaa hoitajan kautta, kuluttamatta kuitenkaan
hoitajan omaa energiaa. Reiki-hoitaja siis toimii eräänlaisena energiakanavana. Reiki ei ole
sidoksissa mihinkään uskontoon tai maailmankuvaan, eikä ikä, sukupuoli tai fyysinen kunto
ole esteenä Reikin-opiskelulle tai käyttämiselle.

Reiki on myös Tie. Tie vapautumiseen ja henkiseen kasvuun. Tie ymmärrykseen ja itsensä
parempaan tuntemiseen. Alkuperäisessä muodossaan Reiki ( Usui Shiki Ryoho Reiki, eli
Usuin Luonnollisen Parantamisen Menetelmä ) sisältää suuren määrän erilaisia hengitys,-
energia,- keskittymis,- ja meditaatiotekniikoita, sekä harjoituksia. Lyhyesti tiivistettynä
Reiki on Universaalia Elämänvoiman energiaa, joka virkistää, laukaisee stressiä, puhdistaa
tunneperäisiä tukoksia ja nopeuttaa kehon omaa paranemisprosessia. Reiki on pehmeä
hoitomuoto joka edistää tehokkaasti kokonaisvaltaista kehon, mielen ja hengen luonnollista
harmoniaa laajentaen tietoisuutta ja kehittäen ajattelukykyä, intuitiota, sekä luovuutta.
Taikka vielä runollisesti ilmaistuna: Reiki on kosmisen rakkauden polku, joka ei tee eroa
köyhän ja rikkaan tai iloisen ja surullisen välillä. Se ei tee eroa ihonvärien, kansakuntien tai
kulttuurien välillä. Reiki on annettu syntymälahjaksi kaikille, kaikkialla ja kaikkina aikoina.
Sen hellä kosketus yhdistää meitä ja opettaa meitä rakastamaan ilman ehtoja. Reiki on käsien
lämpö sille joka palelee ja virkistävä lähde sille, joka on eksynyt erämaahan. Reiki on piristys
väsyneelle, se tuo levon hermostuneelle ja rauhan pelokkaalle.
Reiki on luovuuden kipinä sille joka on kyllästynyt
ja ihana valon puro sille joka on nääntynyt.

Reiki sopii kaikille, sillä ei ole negatiivisia sivuvaikutuksia ja sen käyttö on
kaikkien opittavissa.

Reiki-Kanji.

Japaninkielessä käytetyt kirjoitusmerkit voivat tarkoittaa joko kirjainta, tavua, sanaa, tai jopa kokonaista käsitettä tai asiaa jonka kuvaamiseen suomen kielessä tarvittaisiin useampia sanoja. Japaninkielen Kanji-ideogrammeilla eli käsitemerkeillä on monia eri merkitystasoja vaihdellen käytännönläheisistä hyvinkin esoteerisiin.

Rei.

Kanji "Rei" käännettynä yksittäisenä kirjoitusmerkkinä merkitsee "Universaalia". Kuitenkin, yhdessä kirjoitusmerkki "Ki":n kanssa käytettynä eli Reiki-ilmaisun osana, kääntyy "Rei" paremminkin "henkiseksi tietoisuudeksi". Tämä merkitsee viisautta, joka on peräisin Korkeammasta Lähteestä tai Korkeammalta Minältä.

Ki, elämänvoima.

Ki on japaninkielinen yleistermi kaikille elämänvoiman energian aspekteille. Ki:n kiinankielinen vastine on Qi joka on tuttu mm. itämaisista kamppailulajeista, sekä Ki-energian liikutteluun perustuvista lajeista kuten Taiji:stä. Ki-energiatyyppejä on lukuisia erilaisia ja niillä jokaisella on omat uniikit erityisominaisuutensa.
Yli 4000 vuotta vanha teos, Keltaisen Keisarin sisäisen lääkityksen klassinen kirja listaa jopa 32 erilaista Qi, eli Ki-energiatyyppiä.

Ki on kaiken elävän käyttövoima. Sitä on kutsuttu kulttuurista riippuen monilla eri nimityksillä, mutta nimityksestä riippumatta sillä on aina ollut sama tarkoitus: ylläpitää elämää. Tämän vuoksi Ki-energiaa kutsutaan mm. "universaaliksi elämänvoimaksi." Ki-energia kiertää jokaisessa elävässä olennossa ja elämänmuodossa. Se ympäröi kaikkea elämää ja kaikki elävä "hengittää" tuota energiaa. Elämänmuodon kuollessa, poistuu myös elämänvoima. Jos Ki:n virtaaminen on heikentynyt tai osittain estynyt, esim. ihmisessä, on kyseinen ihminen alttiimpi sairauksille. Kun Ki:n kierto tapahtuu luonnollisesti ja puhtaasti, on henkilö vastustuskykyisempi ja elinvoimaisempi. Kehon toiminnan lisäksi Ki-energioilla on merkittävä rooli tunteidemme, ajatustemme ja henkisen puolemme energialähteenä. Määrättyjä Ki-energiatyyppejä käytetään myös mm. meditatiivisissa Pranayama-hengitysharjoituksissa, psyykkisen tietoisuuden kehittämisessä sekä shamanistisessa työskentelyssä. Ki on kaikkien henkisten parantajien käyttämä ei-fysikaalinen voima. Ero hoitomuotojen välillä tulee juuri siitä mitä Ki-energiatyyppiä käytetään. Reikin-harjoittajat käyttävät luonnollisesti Rei-Ki-energiatyyppiä, joka on luonnollista, älykästä energiaa. Ki on kaikenaikaa jokapuolella ympärillämme ja sisällämme ja joitakin sen tyyppejä voidaan vahvistaa ja ohjailla hyvinkin tarkasti erilaisten tekniikoiden avulla.

Reiki.

Reiki on yksinkertaistetusti sanottuna "henkisen tietoisuuden ohjaama elämänvoima energia-tyyppi." Henkinen, korkeampi tietoisuus, eli "Rei" ohjaa Ki-elämänvoimaenergian tiettyä aspektia hoitotapahtuman aikana, jolloin saamme oikeanlaisen kuvan Reikistä älykkäänä energiana, ohjaamassa itse itseään sinne missä sitä eniten tarvitaan, riippumatta harjoittajan ohjauksesta. Reiki on energiamuoto, joka on rakenteeltaan materiaalisessa maailmassa Ki:n muodoista lähimpänä Jumalallista luovaa energiaa. Reiki virittää ja yhdistää kolme tyypillistä erillistä osaa ihmisessä, -sisäisen lapsen, päivätietoisuuden ja korkeamman minän- toistensa kanssa niin, että kaikki kolme pysyvät toisiinsa liitettyinä yhtenä tasapainoisena kokonaisuutena erilleen ajautumisen sijasta, joka on nykypäivänä kovin yleistä. Reiki yhdistää, ollen kuitenkaan sitomatta ja Reiki erottaa, aiheuttamatta kuitenkaan eristäytyneisyyttä.

Reikin Viisi Periaatetta.

Reikin perustaja Mikao Usui käytti olennaisena osana koulutuksessaan Reikin viittä periaatetta, ( Gokai ) joiden tarkoituksena oli tuoda Usui-Reikiin lisää tasapainoa ja syvyyttä. Sensei (sensei: japanin kielen sana opettajalle) Usui kirjoitti "Usui Gainen" nimellä tunnetun tekstin, jonka oleelliseksi osaksi hän sisällytti Gokain. Nämä periaatteet Mikao Usui omaksui Dr. Bizan Suzukin kirjassa nimeltä "Kenzon no Gebri" esitetystä mietelauseesta. Koska Usui Senseitä pidetään yleisesti japanissa ns. "oivaltaneena opettajana" hänen kirjallista perintöään pidetään hyvin arvokkaana.
Eettisten periaatteiden merkitys on monimuotoinen ja syvä, mutta päällimmäisenä vaikuttimena toimii kuitenkin ajatus siitä, että Reikin harjoittamisen erittäin olennainen kulmakivi on jokaisen harjoittajan henkilökohtainen henkinen tasapaino, parantuminen ja kehittyminen, joka seuraa jatkuvasti uudistettavasta päätöksestä kehittää itseään päivittäin.

Muutama sana äänestä.

Kautta maailman, kautta vuosituhansien on ollut yleisessä tiedossa, kuinka äänillä, äänteillä ja säveltaajuuksilla on olennainen osa universumin rakentumisen kannalta. Ääni luo ympäristöä hyvin konkreettisella ja voimakkaalla tavalla. Itseasiassa, kaikki universumissa rakentuu äänestä. Otetaan esimerkiksi ihminen: ihminen rakentuu soluista ja erilaisten aineiden koostumuksista jotka vuorostaan rakentuvat atomeista ja molekyyleistä. Atomit ja molekyylit puolestaan taas rakentuvat pienemmistä osasista, jotka värähtelevät tietyllä taajuudella. Tuo taajuus vaihtelee aiheen mukaisesti ja on käsitettävissä myös aallonpituutena. Tämä kaikki: värähtely, taajuus ja aallonpituus on myös käsitettävissä äänenä. Aina tuo ääni ei ole ihmiskorvin kuultavissa, johtuen korvan rajoittuneesta kyvystä kuulla taajuuksia. Ääni voi olla infraääntä, tai ultraääntä, mutta se on kuitenkin ääntä. Tiivistettynä: Kaikki universumissa on ääntä ja ääni siten myös luo ja muokkaa jatkuvasti universumia.

Tiettyihin lauseisiin kätkeytyy energiamalli jolla on määrätynlainen vaikutus ympäröivään maailmaan. Näitä ovat esimerkiksi mantrat, pyhät nimet, tietyt laulut ja rukoukset. Salaisuus piilee äänessä, joka syntyy näitä lauseita lausuttaessa. Gokai, Reikin viisi periaatetta, voidaan ymmärtää myös mantrana. Lausuttaessa Gokai:ta sen alkuperäisessä japaninkielisessä muodossaan, luo se lausujansa ympärille hyvin voimakkaan ja puhdistavan energiakentän. Seikka, minkä vuoksi Gokai tulee lausua juuri japaninkielisessä muodossaan, eikä esimerkiksi suomenkielisenä, liittyy juuri ääneen. Esimerkki: 'Om', universumin alkuääni lienee monelle tuttu ja voimakas mantra. 'Om' kääntyy suomenkielelle mielekkäimmin juuri 'universumin alkuäänenä'. Reikin viiden periaatteen lausuminen mantra-mielessä suomenkielellä on sama kuin istuisi lootus-asennossa ja meditoiden hokisi:
"Universumin alkuääni, universumin alkuääni, universumin alkuääni..." jne... Käännöksellä ei ole olemassa enää alkuperäisen mantran äänimuotoa joka sisältäisi alkuperäisen mantran sisältämän energialaadun. Mantrasta on tullut tyhjä.

Usui Gainen.

Shoufuku no hihoo Onnellisuuden kutsumisen salainen taide.
Manbyo no ley-yaku Ihmeellinen lääke kaikkiin sairauksiin;

Kyo dake wa Juuri tänään,
Ikaru-na Älä ole vihainen!
Shimpai suna Älä murehdi!
Kansha shite Ole kiitollinen!
Gyo-o hage me Työskentele ahkerasti!
Hito ni shinsetsu ni Ole ystävällinen muille!

Asa yuu gassho shite Aamuisin ja iltaisin, istu gasshossa,
kokoro ni nenji, ja toista nämä sanat,
kuchi ni tonaeyo. suullasi ja sydämelläsi.

Shin shin kaizen, kehon ja mielen kehittämiseksi,
Usui Reiki Ryoho. Usuin luonnollisen parantamisen menetelmä.

Chosso Usui Mikao. Perustaja, Mikao Usui.

Alla eräs toinen suomennosversio.

Onnellisuuden kutsumisen salainen taide.
Ihmeellinen lääke kaikkiin sairauksiin;

Juuri tänään, älä annan vihan tunteelle valtaa!
Älä murehdi, täyty kiitollisuudesta!
Sitoudu työhösi ja ole ystävällinen kaikille!

Joka aamu ja ilta, liitä kätesi rukoukseen ja
rukoile nämä sanat sydämeesi ja laula nämä sanat suullasi!

Usuin luonnollisen parantamisen menetelmä kehon,
mielen ja hengen kehittämiseksi, perustaja, Mikao Usui.

Usui Gainen ei kuitenkaan ole kokonaisuudessaan mantraa. Mantran muodossa ajateltuna keskeisimmäksi osaksi nousevat juuri Gokai, viisi periaatetta:


Kyo dake wa [kjo dake wa] Juuri tänään,

1. Ikaru-na [ikalu na] Älä ole vihainen!

2. Shimpai suna [shimpai suna] Älä murehdi!

3. Kansha shite [kansha shte] Ole kiitollinen!

4. Gyo-o hage me [gjo o hage me] Työskentele ahkerasti!

5. Hito ni shinsetsu-ni [hito ni shinsetsu ni] Ole ystävällinen muille!


Näillä viidellä periaatteella on myös syvemmät meditatiiviset merkityksensä, jotka aukenevat henkilökohtaisen pohdiskelun tuloksena.


Reiki-Do.

Reiki on saavuttanut varsinkin länsimaissa jo yleiskäsitteen merkityksen, johon liitetään useita erilaisia filosofisia näkemyksiä ja henkilökohtaisia uskomuksia. Terve kriittinen lähestymistapa ja tutkiva asenne ovat hyödyksi asiaa tarkastellessa.
Reiki kokonaisuutena pitää sisällään monta eri osa-aluetta: henkisen harjoittelun, hoitotekniikat, auttamisen ja perinteen säilyttämisen. Yhdessä nämä alueet muodostavat reikin tien (do), jota kulkemalla ihmiset voivat auttaa itseään ja maailmaa.

Henkinen alue:

Mezo = meditaatio (harjoitusten perusta)
Reiju = harmonisointi/vihkimys (reikin mysteeri)
Hatsurei ho = meditatiivinen harjoitus-sarja.
Jyoshin koki-ho = keskustan voimaa lisäävä meditaatio.
Gokai = eettisten periaatteiden meditointi.
Kenyoku = puhdistautuminen (shintosta)
Symbolit = filosofiaa symbolien syvemmästä merkityksestä ja käytöstä.
Kigo = energia harjoitukset
Reiki mawashi = reikin kierto (piirissä tehtävä ryhmä harjoitus)

Alkuperäiset hoitotekniikat:

Ketsueki Kokan-ho = Verenvaihtokäsittely.
Hanshin Koketsu ho = Puolikehon verenvaihtokäsittely.
Zenshin koketsu ho = Kokokehon verenvaihtokäsittely.
Hanshin koketsuho = kehon perushoito.
Byosenreikan ho = sairauksien löytäminen reikillä.
Jyakiriho = sairaudentunteen poistaminen.
Gyoshiho = katseen energia.
Reijiho = intuitio hoidossa.
Enkakuho = kaukohoito.
Nadeteho = energiasively.
Kokiho = energian uloshengitys.
Kamimizu = 5 hengenvesi tekniikkaa.
Seikakukaizenho = sielun/persoonan hoitaminen.
Nentatsuho = värähteen välitys.
Tanden chiryoho = myrkkyjen poisto.
Heso chiryoho = navan alueen hoito.
Oshiteho = painamismetodi
Ushiteho/dashuho = energialyönti (painaminen)

Muita tekniikoita.

Jakikiri Joka-ho = Elottoman materian energian puhdistus ("nollaus") metodi.
Shu Chu-Reiki = Ryhmähoito.

Sananen Reiki-Suuntauksista.

Erilaisia Reiki-suuntauksia on valtava määrä. Henkilökohtaisesti suhtaudun hyvin varautuneesti ja kriittisesti niihin joista minulla ei vielä toistaiseksi ole henkilökohtaista kokemusta.

Usein on niin, että erilaisiin vaihtoehtoishoitomuotoihin, varsinkin energiahoitoihin, liitetään perään sana "Reiki" kahdesta syystä:
Ensimmäinen vaihtoehto on, että jonkin hoitomuodonharjoittajalla on koulutus esim. kivillä parantamisesta että reikistä. Hän päättää yhdistää ne ja antaa tällä hoitomuodolleen jonkin nimen, johon sana "Reiki" sisältyy --> syntyy uusi Reiki-linja.

Toinen on ikävämpi tapa, jolloin Reiki sana lisätään johonkin hoitomuotoon vain siksi, että saataisiin tällä yleensä upouudelle hoitomuodolle historiallista pohjaa ja vakuuttavuutta. Myös huijareita liikkuu tällä saralla.

Poikkeuksia on tietenkin suuntaan jos toiseenkin, eikä koko laajaa asiaa voi missään nimessä yleistää kahteen ylläolevaan näkemykseen, mutta kun kyse on jostain muusta kun Usui-Reikistä, kannattaa olla avoin, mutta kriittinen. Kuten monessa muussakin asiassa on hyväksi olla.

Alla on listattuna joukko erilaisia suuntauksia.

# 7 Rays of Reiki Enlightenment,
# Abundance/Prosperity Reiki
# Adama Starfire Reiki
# Advanced Reiki Training
# Alchemy Reiki
# Alef Reiki (Eli Machani),
# Aloha Reiki,
# Angelic Reiki (AKA Angelic Raykey) (Iolair),
# Angel Touch Reiki
# Anugraha Reiki (Dharma Dharini),
# Archangelic Seichim Reiki,
# Archangelic Reiki Attunements,

* Gabriel,
* Jophiel,
* Michael,
* Raphael,
* Zadkiel,

# Ayurveda Reiki (Mohan Chute),
# Ascension Reiki (GrahameWyllie),
# Aurora Reiki,
# Authentic Reiki® (Barbara Ray),
# Brahma Satya Reiki (Deepak Hardikar),
# Celestial Reiki (Violet Paille),
# Celtic Reiki (Martyn Pentecost),
# Chakra Reiki
# Crystal Reiki,
# Dolphin Reiki (Mark Apollo Scott; discussion),
# Dolphin Trilogy Reiki (Shanti Johnson & Shari Carter; discussion),

1. Dolphin Healing Reiki,
2. Dolphin Crystal Reiki,
3. Orca Empowerment Reiki,

# Dorje Reiki,
# Dos Rios Reiki (Cowboy Reiki),
# Dragon Reiki (Victor Glanckopf ),
# Elemental Reiki (Rebecca Doolin),
# El Morya Reiki (A. Curran),
# Faery Reiki (Violet Paille),
# Fire Serpent Reiki,
# Fusion Reiki,
# Gayatri Reiki,
# Gendai Reiki Ho (Hiroshi Doi),
# Gold Reiki (Ole Gabrielsen),
# Golden Triangle Reiki (James Purner),
# Huna Reiki (Max Freedom Long),
# Imara Reiki (Barton Wendel: Allison Dahlhaus),
# Inga Reiki,
# Innersun Reiki (Jeanne G - gTummo tweak),
# Intuitive Reiki,
# Isis Seichim Reiki (variation of Patrick Zeigler's SKHM),
# Jikiden Reiki (Chiyoko Yamaguchi),
# Jinlap Maitri Tibetan Tantric Reiki (Usui-Watanabe Lineage),
# Kabbalah Reiki,
# KaHuna Reiki,
# Karmic Reiki (Martyn Pentecost),
# Karuna Ki (Vincent Amador),
# Karuna® Reiki (Mikao Usui: William Rand),
# Kava Reiki (originator),
# Ken Reiki-Do (Nelson Oliver),
# Komyo Reiki Kai (Hyakuten Inamoto),
# Kundalini Reiki (Ole Gabrielsen),
# Kuanyin-Reiki (Devi Clara Llum; Amber's Goddess Healing (only moderators may post) listserv),
# Lavender Flame Reiki,
# Lemurian Reiki,
# Lightarian Reiki/ Lightarian Rays (Jeannine & Christopher Jelm),
# Lotus Blossom Reiki,
# Lotus Reiki (Robert & Linda Vaughan),
# Lunar Reiki,
# Magnussa Phoenix Reiki Universal Energies System (Reverend Elisabeth Frauendorfer, PhD, OM),
# Maori Reiki,
# Mariel Reiki (Mari El Reiki),
# Maitri Vihara Reiki,
# Mayan Reiki,
# Ma heo'o Reiki (Sheryl Carter),
# Medicine Dharma Reiki,
# Medicine Reiki (K'sitew),
# Melchizedek Method Reiki (Order of Melchizedek),
# Men Chhos Rei-Ki,
# Merfolk Reiki (Violet Paille),
# Monastic Seven Degree Reiki (Monk?),
# Newlife Reiki Seichim/Sekhem (Margot "Deepa" Slater),
# New Usui Reiki (Ole Gabrielsen; discussion),
# Ni Kawa Reiki (Steve & Patricia Carl),
# OBE Reiki,
# Oktagonal Reiki,
# Original 7 Degree Reiki (1-7),
# Osho Neo Reiki (Osho AKA Bhagwan Shree Rajneesh),
# Planetary Reiki,
# Purple Reiki,
# Radiance Technique® (TRT) (Barbara Ray) ,
# Radiant Touch® (Barbara Ray),
# Rainbow Reiki (Walter Lübeck),
# Rainforest Reiki (Violet Paille),
# Raku Kai Reiki (Iris Ishikuro and Arthur Robertson),
# Raku Kei Reiki,
# Real Reiki® (Barbara Ray),
# Reido Reiki (Huminori Aoki),
# Reiju Empowerments,
# Reiki Hijau ("Green Reiki" AKA NoorLathoif Reiki) (discussion),
# Reiki Jin-Kei Do© (Seiji Takamori),
# Reiki Kotodama,
# Reiki Nur Ilahi (discussion),
# Reiki Plus® (Richelle and David Jarrell),
# Reiki Ryoho (Reiki Reiho),
# Reiki San Antonio (Carolyn Maloney; discussion),
# Reiki Tibetan Usui Shiki Ryoho (William Rand),
# Reiki Tummo (Irmansyah Effendi),
# Rosari Reiki,
# Runic Reiki (Rodney Cox),
# Sacred Flames Reiki,
# Sacred Moon Reiki,
# Sacred Path Reiki (John & Paula Steele),
# Sai Baba Reiki (William Rand),
# Saku Reiki (Eric Bott & Bill Pentz),
# Sangye Menlha Reiki (Lawrence Ellyard),
# Seichem Reiki (Kathleen Milner),
# Seichim Reiki (Patrick Zeigler),
# Seichim/Renegade Reiki,
# Sekhem Reiki (Helen Belot),
# Sekhem-Seichim-Reiki (Diane Shewmaker),
# Shakyamuni Reiki (Sargam Hall),
# Shamanic Reiki (M. Lyn Michaels),
# Shin Reiki (Taggart King),
# ShinJiro Reiki® (Colleen Helgerson and the Galena Body And Spirit group),
# Siddhearta Reiki (siddheartha@yahoo.com),
# Silver Violet Flame,
# Silverwolf Reiki (Devon Kirke),
# SKHM Reiki (Patrick Zeigler),
# Snow White Reiki (Linda Jean Horton),
# Spider Reiki,
# Spirit Reiki (Linda Jean Horton),
# Stellar Reiki,
# Sufi Reiki (Mir Mahmoud Hadian; discussion),
# Tachyon Reiki (Ole Gabrielsen),
# Tanaki Reiki (Mary from OZ),
# Taokan Reiki,
# Tara Reiki,
# Teáte (also Usui Teáte - Chris Marsh),
# Tenchi Seiki Teate (James Deacon),
# Tera-Mai® Reiki (Kathleen Milner),
# Threshold Reiki,
# Tibetan Reiki (Tschen Li),
# Tibetan Soul Star Reiki,
# Tibetan Tantric Reiki Medicine Buddha Tradition (Usui-Watanabe Lineage),
# Traditional Japanese Reiki (Mikao Usui; under construction),
# Truth Ray Infusion Reiki,
# Tummo Reiki,
# Universal Healing Reiki®,
# Universal Reiki Dharma (Lawrence Ellyard),
# Unlimited Reiki System of Natural Healing,
# Usui-Do (Dave King),
# Usui Reiki Ryoho (Mikao Usui),
# Usui Shiki Ryoho Reiki (Mikao Usui: Hawayo Kawamura Takata lineage),
# Usui Shin Kai© (Dr. Ranga J. Premaratna),
# Usui-Takata Tradition Reiki,
# Usui Teáte (Chris Marsh),
# Usui/Tibetan Reiki (Mikao Usui: Arthur Robertson: William Rand),
# Usui Tradition (William Rand),
# Vajra Tummo Reiki,
# Violet Flame Reiki® (Ivy Moore),
# Violet Light Reiki (Violet Paille),
# Wei Chi Tibetan Reiki,
# White Light Reiki.

21-päivän puhdistautuminen.

Reikin ensimmäisen tason viritykset saatuaan saattaa usein seurata ilmiö jota hoitotyössä kutsutaan nimellä hoitokriisi. Virityksessä henkilön värähtelytaso kohoaa huomattavasti jolloin tuloksena on se, että keho alkaa sopeutua uuteen energiaan josta saattaa seurata myös fyysisiä oireita. Tavallisimpia oireita ovat flunssa, nuha, väsymys, lisääntynyt virtsaamisen tarve ja lievät lihaskivut. Myös tunnetason oireita esiintyy usein. Tunteet ovat pinnassa niin naurun kuin itkunkin muodossa. Näistä oireista ei kuitenkaan kannata pelästyä, ne kuuluvat luonnolliseen puhdistautumisprosessiin ja niiden laajuus ja kesto on suoraan verrattavissa niihin tukoksiin joita henkilö on itseensä kerännyt. Yleensä nämä oireet poistuvat 2-7 päivän kuluessa, mutta prosessin läpikäymistä voidaan helpottaa ja nopeuttaa noudattamalla seuraavia yksinkertaisia ohjeita. Joillekin tälläistä "hoitokriisiä" ei tule lainkaan.

21-päivän puhdistautuminen on arvokas apu fyysisesti ja henkisesti, lukumäärä 21 on symbolinen ja juontaa juurensa Reikin perustajan Mikao Usuin 21-päivän meditaatioon Kurama vuorella. On myös havaittu, että 21 päivää toimii lähestulkoon kaikilla optimaalisena aikana puhdistautumisen kannalta.

Tee Gasshoa 3 kertaa päivässä.
Tee päivittäin vähintään 1 tunti itsehoitoa.
Lausu ääneen päivittäin Gokai, Reikin periaatteet.
Juo runsaasti, vähintään 8 lasillista vettä päivässä.
Rentoudu ja lepää niin paljon kuin mahdollista.
Vältä kahvin, teen, alkoholin, tupakan, sokerin ja muiden stimuloivien aineiden käyttöä.
Tuoksukkeiden poltto auttaa puhdistamaan huoneen energioita.
Kuuntele mielimusiikkiasi.
Myös hygienia on erittäin tärkeää.
____________________________________________________________

Pääasiallinen Lähde:
Ensimmäisen Tason Reiki-Manuaali, Roni Jokinen 2006.

Muita Lähteitä:
Reiki4all.
The International Center For Reiki Training.
The Spirit of Reiki.
( Rand, William Lee, Petter, Frank Arjava, Luebeck, Walter. )
Avatar
Jakke77
Ylläpitäjä
 
Viestit: 245
Liittynyt: 03 Huhti 2010, 11:53
Paikkakunta: Oinaansuo - Oulu

Paluu Usui Reiki

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron