Sivu 1/1

"Sekopäinen" yö hoidon jälkeen..?

ViestiLähetetty: 19 Joulu 2011, 11:23
Kirjoittaja Darija
Heippa!

Taas olen vaivannut päätäni turhaan itsekseni, kun olisin voinut kysellä asiasta teiltä muilta! :D

Mistähän mahtoi johtua sellainen, jo vuosi sitten tapahtunut juttu, että antaessani hoidon miehelleni illala noin klo 22 molemnin puolin, oli seuraava yö ihan kamala... itselläni oli todella sekopäinen olo, jota en osaa oikein kuvailla; valveunta, tunnistamattomia höyrypäisiä pelkotiloja. MIes nukkui myös todella huonosti; pomppi unissaan pois sängystä, kierteli huonetta, puhui unissaan. Myös lapset taisivat nukkua levottomasti.

Tämä tapahtui ennen kuin olin käynyt Reiki 1:n. Olin pari kertaa käynyt opettajallani hoidossa, ja lukenut "sen-yhden-kirjan"-jonka nimeä en nyt muista, ja keskustellut puhelimitse tulevan opettajani kanssa kaikista jutuista. Reiki-kanava aukeni minulla itsestään jo muutama kk ennen kurssia erään ihanan, luonnossa kokemani hetken aikana, luontoa syvästi ihaillen big>3luv

Pelästyin tuosta yöstä todella paljon, soitin tulevalle opettajallenikin, ja pidin parin viikon tauon kaikenlaisessa Reikittelyssä. Uhkasin jopa lopettaa koko touhun vallan :(

Vähitellen uskeltauduin taas kokeilemaan, mutten hoitanut klo 20 jälkeen. Kävin Reiki 1:nkin, ja kivasti meni :) Nyttemmin olen hoitanut itseäni ja miestäni myös öisin, eikö ongelmia ole ollut. Välillä tosin kiitokset unohtuvat, kun nukahtaa kesken kaiken :(

Arvaisiko/tietäisikö kukaan, mistä tuo huono kokemus mahtoi johtua...? :shock:

Hyvää joulunodotusta kaikille ja rauhaisaa joulua big>3luv

Re: "Sekopäinen" yö hoidon jälkeen..?

ViestiLähetetty: 19 Joulu 2011, 12:42
Kirjoittaja veegasusanna
Heippa! >>33>>

On melko tavallista, että hoitavat energiat nostavat pintaan
kipuja, pelkoja ja muita ns. negatiivisia tuntemuksia.
Se johtuu siitä, että asiat tulevat enemmän tietoisuuteemme,
jotta voisimme niistä vapautua.
Mieluitenhan toki "lilluisimme" aina euforisessa tilassa,
mutta henkisellä matkalla joudumme kohtaamaan
monenlaisia (oman mielemme) mörköjä.

Ihania hoitoja sinulle ja lempeää joulunaikaa!

Rakkaudella, veega

Re: "Sekopäinen" yö hoidon jälkeen..?

ViestiLähetetty: 19 Joulu 2011, 16:10
Kirjoittaja sara
Ehkä käytit enemmän omaa energiaasi kuin universaalia reikienergiaa...? Sanotaan että reikiviritykset avaavat meidät kanavoimaan universaalienergiaa oman energiamme sijasta.

Uskon tähän ainakin osittain, koska itselleni kävi joskus niin että hoitaessani mieheni päänsärkyä, särky siirtyi minulle ja luulen että käytin silloin enemmän omaani (ki) kuin rei-energiaa. Myöhemmin näin ei ole koskaan käynyt.

hu<g hu<g hu<g

Re: "Sekopäinen" yö hoidon jälkeen..?

ViestiLähetetty: 20 Joulu 2011, 00:29
Kirjoittaja Frangipani
Tuo vaite varmaan pitaa pitkalleen paikkaansa. Itse opin 'tuntemaan' ihmisen kivut hyvinkin aikaisessa vaiheessa, kun johdatin energiaa muihin ihmisiin.....Siina samassa syssyssa onnistuin tartuttamaan kaikki nama kivut itseeni, silla johdatin energiaa vaarin, kuten opettajani sanoi. Tama ei ollut minulle ongelma, silla self-healingin kautta pystyin nama kivut poistamaan, mutta ymmarsin, etta jotakin tein vaaarin.

Kavin harjoittelemassa energian johdattamista, ja kun opin antamaan sen SYDAMENI kautta, kipujen siirto minuun poistui taysin. Edeleen tunnen potilaan kipukohdat, joka tietysti auttaa minua energiahoidon aikana, mutta en siirra kipuja enaa itseeni >>33>>

Re: "Sekopäinen" yö hoidon jälkeen..?

ViestiLähetetty: 22 Joulu 2011, 10:02
Kirjoittaja maikkula
Tutustuin masterjaksoa käydessäni henkilöön, jolla myös kanavat olivat avautuneet itsestään ja hän totesi, että katsoi välttämättömäksi mennä kurssille ja saada aktivonti, koska itsekseen avautumisessa on se haittapuoli, että energiat eivät ohjaudu oikein vaan ihminen nimenomaan sekoittaa omat ja universaaliset energiat eikä hoidot tuota toivottua tulosta. Masteropettajamme oli samaa mieltä asiasta.

big>3luv

Re: "Sekopäinen" yö hoidon jälkeen..?

ViestiLähetetty: 16 Helmi 2012, 20:26
Kirjoittaja EaQamra
Itselleni kävin kerran hieman vastaava juttu, kun tein äidilleni hoidon. Olin hoidon jälkeen todella väsynyt ja uupunut läheinen suhde vaikutti Reiki-hoitoon niin, että mukaan lähti omiakin energioita. Toivoin niin kovasti helpotusta äidin oloon. Tilanteessa oli siis omaa intentiotani ja tahtoani mukana. Eli pois oma tahto, ja muistaa se, että olemme puhtaan viisaan energian kanavia - Ki virtaa kauttamme sinne minne pitääkin, ei meistä itsestämme. >33>>