Reiki ja neurologiset sairaudet

Itäistä ja länsimaistunutta Usui Reikiä koskevat asiat ja ajatukset kysymyksineen

Valvojat: Jan, Hanna, EaQamra, ThirdEye, Jakke77, Aurinko, Maya, Norna

Reiki ja neurologiset sairaudet

ViestiKirjoittaja leppäkerttu » 14 Syys 2011, 10:02

Hei,

olisin kysellyt onko kukaan palstalaisista hoitanut (tai muuten kuullut jonkun hoitaneen) neurologisia potilaita ja sitä miten reiki vaikuttaa heihin? Asia tuli itselleni ajankohtaiseksi sitä kautta, että minulla on ns. "erityislapsi" eli lapsi jolla on asperger. Asperger on eräs autismin alalaji, jossa aivojen rakenne on fysiologisesti erilainen, ja aspergerit ovat usein ns. yliälykkäitä tietyillä osa-alueilla mutta sosiaalisesti taitamattomia. Omaa lastani olen reikittänyt aiemmin vain kivuissa, kolhuissa ja sairauksissa, ja lapsi kyllä jaksaa sen 5-10 min olla paikallaan mutta sen jälkeen jo lähteekin pois ja sanoo että "ei enää kuumakäsihoitoa!".

Nyt sitten googlettelin ja löysin aika paljon enkunkielistä tietoa siitä, että reiki voi tosiaan auttaa myös neurologisiin poikkeamiin ja ennenkaikkea autismiin. Oma lapseni ei ole varsinaisesti autistinen, vaan kyllä mielellään kommunikoi ja vuorovaikuttaa, mutta ei esim. osaa tulkita toisten eleitä, ilmeitä, ruumiinkieltä ja hermostuu helposti kun rutiinit poikkeavat totustusta tai sattuu jotain yllättävää.

Reikin rauhoittava vaikutus onkin jo tiedossa, mutta ilmeisesti se voi siis myös vaikuttaa ihan aivokemiaan ja jossain määrin myös fysiologiseen aivorakenteeseen. Mielenkiintoista, aloitinkin nyt siis kokeilun, jossa kaukoreikitän lasta iltaisin hänen nukkumaanmentyään. (sinällään itse aina kaukoon pyydän aina luvan, mutta tässä tapauksessa uskoisin että voin olla lapseni edustaja ja tehdä tämän hänen korkeimmaksi parhaakseen). >>33>>

Jossain reikisivustolla oli myös juttua siitä että joskus autismi/aspergerit ovat indigo- tai kristallilapsia ja erikoinen käyttäytyminen johtuu siitä, mutta jotenkin minusta tuntuu enemmän siltä että lapseni on jo "vanha sielu" (mikäli oikein ymmärsin niin indigot ym. eivät ole koskaan ennen täällä inkarnoituneetkaan).

No, menipä jo sivu aiheen, mutta tosiaan jos jollain kokemusta neurologiaoireista ja reikistä, niin kertokaa ihmeessä! big>3luv
leppäkerttu
 
Viestit: 30
Liittynyt: 21 Elo 2011, 10:17

Re: Reiki ja neurologiset sairaudet

ViestiKirjoittaja Rose » 14 Syys 2011, 11:39

No, kokemusta on yli 16 v. autistipojan äitinä.

Lastani on kyllä hoidettu pehmeillä hoitomuodoilla: homeopaatti (3 eri homeopaattia peräkkäin), vyöhyketerapeutti ja minä itse.

Olen omalta osaltani tullut siihen tulokseen, että poikani ei ole ollut tarkoitus parantua "suht koht normaaliksi" :mrgreen: niin kuin me "terveet" olemme. Mutta kyllä hän varmaan on apua saanut hoidoista.

Hän asui 14-vuotiaaksi pääasiassa kotona, sitten hän muutti kodin lähelle Kehitysvammalaitokselle.

Poika kyllä aistii energian voimakkaasti. Kun olin saanut ykkösviritykset ja laitoin kädet hänen keholleen, hän selvästi huomasi virtaukset, otti kädet ja käänsi kämmenpuolen ylös päin ja tutki niitä.

Kaukoreikitystä olen käyttänyt paljon, mutta aikanaan heräsin aamulla aikaisin reikittämään poikaa, kun hän nukkui. Olin silloin käynyt Perinteiset japanilaiset tekniikat-kurssin ja kaikenlaisia hoitoja yritin pojalle kovasti antaa.. Yritystä on kovasti ollut >>33>>

Nyt olen reikittänyt hänen asumistaa hoitopaikassa, hänelle sopivia hoitajia yms. Ja se toimii upeasti >33>> Ihanaa, että voin näin auttaa häntä, vaikka hän ei enää pysty asumaan lapsuudenkodissaan.

Voimia teille kaikille big>3luv
Kaikki virtaa
Rose
 
Viestit: 547
Liittynyt: 02 Kesä 2010, 10:55
Paikkakunta: Kainuu

Re: Reiki ja neurologiset sairaudet

ViestiKirjoittaja sara » 14 Syys 2011, 16:10

Ei ole henkilökohtaista kokemusta, mutta tuli mieleen äkkiä että kannattaa varmaan miettiä mihin asiaan/vaivaan haluaisit reikiä lapsellesi antaa. Hermostuneisuuteen tms. tiloihin - jos jotain tällaisia on - miksipä ei, mutta niin kuin itsekin rivien välistä kirjoituksestasi ymmärsin, tiedät että lapsesi on erityislapsi (erityinen hyvin positiivisessa mielessä, tarkoitan) ja syntynyt tähän maailmaan varmasti täyttämään jotain tiettyä tehtävää, joten sinun varmaan kannatta aina muistaa se ennen kaikkea.

Oman käsitykseni mukaan hän on valinnut tuon "sairauden", jota me nimitämme sairaudeksi, mutta joka ei lapsesi mielestä ehkä sitä olekaan. Se että hän antoi sinun reikittää itseään vain vähän aikaa, saattaa kertoa siitä ettei hän enempää tarvinnut (luultavasti hänellä on paljon suorempi yhteys universumin energiaan kuin meillä "tavallisilla"). Reikiähän voi lähettää toiselle henkilölle vain tämän Korkeimmaksi Parhaaksi, me emme voi vaikuttaa siihen mitä se kenenkin kohdalla tarkoittaa.

Paljon paljon voimia lapsen äidille ja myös hyväksyntää tilanteelle (sinulla on varmasti valtavan suuri henkisen kasvun mahdollisuus lapsesi ansiosta) hu<g hu<g hu<g >>33>> >>33>> >>33>>
Jos pelkäät, et voi rakastaa.
sara
 
Viestit: 486
Liittynyt: 03 Kesä 2010, 22:21

Re: Reiki ja neurologiset sairaudet

ViestiKirjoittaja Lumienkeli » 14 Syys 2011, 22:44

Minä aikanaan löysin Reikifoorumille etsiessäni vastauksia kysymyksiin asperger-epäillystä lapsestani (KKK siitä, sillä Reikifoorumi "pelasti" elämäni >33>> ). Googletin indigo - koska jollain tasolla asp ja indigo ovat yhtä. Aspeilla vaan tuo sosiaalinen "lukutaito" on puuttellinen - tai siis niin me sen koemme. Aspit järjestävät meidät usein tilanteisiin, joissa emme ehkä tahtoisi olla. Ainakin itse joudun edelleenkin (en siis näytä oppivan mitään :D ) aikuisen aspini kanssa juttuihin, joiden tarkoitusta joudun sitten miettimään jälkikäteen.

Reikihoitoa en ole hänelle antanut, tilanteellemme kylläkin. Joskus olemme näistä asioista keskustelleetkin, muttemme mitenkään syvällisesti. Joten olin aivan yllättynyt kun sain häneltä lahjaksi Diane Cooperin Atlantis -kirjan! Ei ole tullut puheeksi, onko hän itse lukenut sen, mutta pitää muistaa kysyä jonain hetkenä.

Sara vastasi tosi hienosti - uskon myös että henkisen kasvun paikka tässä on. Reikistä on ollut varmasti enemmän apua itselleni, kuin lapselleni, joten se on täyttänyt tarkoituksensa siinä.

Rakkaudella
~Lumienksu~
Lumienkeli
 
Viestit: 18
Liittynyt: 17 Touko 2010, 15:58

Re: Reiki ja neurologiset sairaudet

ViestiKirjoittaja leppäkerttu » 15 Syys 2011, 09:21

Hei,

ja kiitos hyvistä vastauksista. Olen toki itsekin tietoinen että Reiki ei varsinaisesti aspergeria voi parantaa, eikä tietenkään tarvitsekaan, sillä tokihan oma lapseni on rakkain ja ihanin juuri omanlaisenaan - ja epäilemättä hänellä on myös tehtävä opettaa minulle jotain. Lähinnä se syy miksi reikiä ajattelin kokeilla on se, että lapsella itsellään olisi tietyissä tilanteissa helpompaa. Taidanpa siis ehdotuksen mukaisesti lähettää reikiä enemmänkin tilanteelle, kuin itse lapselle tai hänen "parenemisekseen", johon ei varsinaisesti syytä edes olekaan.

Lapseni on vielä nuori ja koulunaloitus häämöttää, ja syy huoleeni lapsesta on ensisijaisesti se, että aspergerien rankin ja vaikein vaihe liittyy aina juuri kouluun. Aikuisena aspergerit ovat yleensä hyvin tyytyväisiä ja onnellisia (kun ovat oman erikoisalansa ja mielenkiinnon kohteensa löytäneet) ja samoin pienenä lapsena se ei lasta haittaa, mutta tutkimusten mukaan kouluiässä as-lapsilla on erityisen korkea riski sairastua masennukseen, uupumukseen ja stressiin, juuri sen takia että kaverisuhteiden saanti on vaikeaa ja tietyssä iässä sosiaalinen yhteenkuuluvuus on kuitenkin tärkeä itsetunnon rakentamisen osa. Vaikka as-lapset ovat usein syrjäänvetäytyviä ja viihtyvät itsekseen, niin siitä huolimatta heille kaverit ja sosiaalinen viiteryhmä on jollain tasolla tärkeää ja merkityksellistä. Ymmärrän hyvin että on vaikea saada ystäviä kun ei osaa "sosiaalisia pelisääntöjä" tai ymmärrä mikä on soveliasta sanoa ääneen. Lapsihan on vain rehellinen, ja ihmettelee miksi joku suuttuu siitä jos lapsi on sanonut todenmukaisen asian sellaisena kuin se on. Tosiaankin tyyliin "oletpas sinä lihava" :D

Olen miettinyt myös sitä että kun saan aikanaan reiki 3:n loppuun asti niin antaisin virityksen lapselleni, jotta hän voisi itse hoitaa itseään (ei tietenkään niin systemaattisesti, että varta vasten osaisi itseään hoitaa, vaan enemmänkin tyyliin voisi lohduttaa itseään). Nimenomaan nuo hätää ja kiihtymystä aiheuttavat tilanteet ovat sellaisia joissa olisi hyvä apu jos lapsi osaisi vaikka itse asettaa kätensä sydänchakralle tai solar plexukseen ja ottaa vähän "virtaa" jolla voisi itseään sitten tyynnyttää. En tiedä onko tämä toimiva idea, mielelläni kuulisin siitä jos joku on erityislapselle virityksen antanut, että oliko päätös hyvä vai ei. Lapsellehan asia pitää muutenkin esittää ikätason mukaisesti.

Tuo indigojuttukin voi kyllä olla todenpitävä juttu siinä mielessä että lapseni on kyllä erittäin älykäs ja tarkkanäköinen ja omaa poikkeuksellisen laajan sanavaraston ja kielellisen ilmaisun jo pienenä, mutta ehkä tämä on vaan sitten sitä että se oma lapsi aina omaan silmään on jotain erityisen hienoa ja erikoista (niinkuin tietenkin pitää ollakin). big>3luv

Kiitos muille kokemuksistanne!
leppäkerttu
 
Viestit: 30
Liittynyt: 21 Elo 2011, 10:17

Re: Reiki ja neurologiset sairaudet

ViestiKirjoittaja Rose » 15 Syys 2011, 09:59

Hei, Leppäkerttu >>33>>

Suhtaudut mahtavan kypsästi poikasi tilanteeseen. Minä aivan rehellisesti yritin "parantaa" poikani eli saada hänet tähän muottiin, mitä me normaalina ymmärretään :mrgreen: Kuvittelin tekeväni sen pojan vuoksi, mutta eiköhän se ollut paremminkin aika itsekästä.

No, siinähän tälle mammalle tulikin oiva opetus. Aikansa meni, ennen kuin älysin, että kaikkien ei kuulu "parantua". Ihminen voi toipua todella toivottomassa tapauksessa, jos niin on sallittu - ja se kuuluu sielunsuunitelmaan.

Hassua, että vaikka en voinut vaikuttaa pojan autismiin... Tämä asia paremminkin lujitti uskoani pehmeisiin hoitomuotoihin. Tuli syvempää ymmärrystä, mikä on asioiden taustalla.

Poikani on tosi herkkä energioille ja arvelen, että hän on liian avoin kaikenlaisille hänen lähellään olevalle energialle. Täällä maallisessakaan elämässä hän ei osaa rajoittaa olemistaan, hän tarvitsee toista rajoittamaan itseään aivan pienen pienissäkin asioissa. Lisäksi koen, että hän sekoittaa täysin maallisen ja henkimaailman. Itsekin tunnen niitten olevan yhtä, mutta poika on tavallaan kahden maailman sekamelskassa koko ajan ja yrittää vaistojensa avulla selvitä.

Onneksi kaikki Reiki on mennyt ja menee edelleen hänelle Korkeimman tahdon mukaisesti >>33>>

Itsekseni aikanaan pohdin, antaisinko pojalleni viritykset, kunhan pystyn niitä tekemään. Asia ratkesi luonnostaa, koska poika oli jo muuttanut pois kotoa ennen kuin lopetin III-kurssin. Samalla, kun hän muutti, tavallaan luovuin hoitovastuustani ja siirryin tarkkailijaksi pojan elämässä. Ja näin sen kuului mennäkin.

Kaikkea hyvää >>33>>
Kaikki virtaa
Rose
 
Viestit: 547
Liittynyt: 02 Kesä 2010, 10:55
Paikkakunta: Kainuu

Re: Reiki ja neurologiset sairaudet

ViestiKirjoittaja Lumienkeli » 20 Syys 2011, 17:16

Lumienkeli
 
Viestit: 18
Liittynyt: 17 Touko 2010, 15:58


Paluu Usui Reiki

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa